Tapahtumakalenteri

Lauantai  30.3.2024Vasapilkki

Uutiset

Mikä ihmeen riistanhoitoyhdistys?

20.08.2014

Riistanhoitoyhdistys?

Anttolan riistanhoitoyhdistys(RHY), mikä se sitten oikein on ja mitä se tekee. Näin Suomen riistakeskuksen nettisivuilla määritellään riistanhoitoyhdistys.

” Riistanhoitoyhdistys on riistahallinnon paikallistason yksikkö, jonka toiminta-alue on yhden tai useamman kunnan alue tai kylärajoihin rajoittuen osa suurkuntaa.

Riistanhoitoyhdistys vastaa kestävän riistatalouden edistämisestä toiminta-alueellaan, huolehtii metsästäjien vapaaehtoistoiminnan edistämisestä ja organisoinnista sekä hoitaa sille säädetyt julkiset hallintotehtävät.

Riistanhoitoyhdistyksen hallitus johtaa ja valvoo riistanhoitoyhdistyksen toimintaa. Riistanhoitoyhdistyksen käytännön toimintaa hoitaa toiminnanohjaaja yleensä oman toimensa ohella. Riistanhoitoyhdistysten toiminta rahoitetaan pääasiassa metsästäjiltä kerättävillä riistanhoitomaksuvaroilla.”

Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa, no julkisilla hallintotehtävillä tarkoitetaan metsästäjätutkintojen, ampumakokeiden järjestämistä sekä lausuntojen antamista mm. hirven ja Ilveksen pyyntilupia haettaessa. Rhy:n kautta hoidetaan myös suurriista virka-apu (SRVA) tehtävien hoitaminen, silloin kun poliisi pyytää virka-apua esimerkiksi hirvikolareissa. Lisäksi Rhy järjestää metsästyksen valvontaa ja suurpeto seurantaa toiminta-alueelleen. Tuossa on muutamia näitä Rhy:n yleisiä tehtäviä.

Anttolan Ry:llä on tämän lisäksi oma ampumarata, joka on sen jäsenten veloituksettomassa käytössä. Ry järjestää aktiivisesti ampumatoimintaa tuolla radallaan vuosittain ammuttavien; cup-kilpailun, mestaruuskilpailun ja hirvikisan muodossa. Eikä Rhy:n kilpailutoiminta tuohon lopu, vuosittain järjestetään pienpetokilpailu sekä vasapilkki- kilpailu yhteistyössä Anttolan alueen metsästysseurojen kanssa.

Anttolan Rhy:seen kuuluu tällä hetkellä noin kolmesataa metsästyskortin maksanutta henkilöä, jotka asuvat tai metsästävät Anttolan alueella. Oma jäsenyys on helppo tarkistaa omasta metsästyskortista. Siitä näkee, minkä Rhy:n jäsen on. Riistanhoitoyhdistyksille maksetaan avustusta valtion metsästyskorttituloista ja tuo avustuksen suuruus on riippuvainen yhdistyksen jäsenmäärästä. Siksi olisikin hieno asia, että jokaisen Anttolassa metsästävän metsästäjän kortissa lukisi tuo Anttolan Rhy. Tuosta tekstistä on myös metsästäjälle se hyöty, että silloin hän on oikeutettu käyttämään Anttolan Rhy:n ampumarataa itsenäisesti ilman maksuja (kilpailuissa on erilliset osallistumismaksut). Tuo ampumaradan käyttöoikeus on hieno etuisuus, kun muistetaan että ampumaradan ylläpito aiheuttaa Rhy:lle merkittävimmän osan sen vuosikustannuksista.

Anttolan Rhy:n toimintaa ohjaa kahdeksan henkilön muodostama hallitus, jossa on edustus jokaisesta alueen metsästysseurasta sekä metsänomistajien edustaja. Allekirjoittanut toimii oman toimen ohella Rhy:n toiminnanohjaajana ja pyörittelen näitä käytännön rutiineja. Rhy järjestää normaalisti yhden vuosikokouksen, joka on kaikille jäsenille avoin ja se on helmikuussa. Tuossa kokouksessa jäsenistöllä on mahdollisuus vaikuttaa Rhy:n toimintaan ja samassa yhteydessä on perinteisesti jaettu Rhy:n kilpailujen palkinnot edelliseltä vuodelta.

Näin lopuksi haluan kannustaa kaikkia Anttolan Rhy:n jäseniä, hyödyntäkää mahdollisuutta käyttää omaa ampumarataa ja lähtekää rohkeasti mukaan myös Rhy:n kilpailutoimintaan. Rhy:n cup- ja mestaruuskisoissa on paljon eri sarjoja (nuoret, naiset, yleinen, miehet 50v ja miehet 60v), joten jokaiselle löytyy varmasti oma sarja. Nämä kilpailut ovat oivallisia paikkoja harjoittaa omaa ampumataitoa!

Mukavaa Jahtisyksyä!

Jarno Marttinen, Anttolan RHY:n toiminnanohjaaja

25.10.2020Hirvipeijaiset ja Joulutulet 2020
16.03.2020Rhy toimintakalenteri 2020 julkaistu
15.03.2020EAE Ulkoilupäivä/Pilkkikisa tulokset
01.04.2019Vasapilkin tuokset julkaistu
21.05.2018Tietosuojaseloste saatavilla
29.04.2018Ampumatuomarikurssi 15.5.2018
09.04.2018Vasapilkki 2018
18.02.2018Rhy:n 2018 toimintakalenteri päivitetty
06.08.2016Riistanhoitoyhdistyksen Hirvikisa
18.04.2016E-A-E tiedottaa
20.03.2016Vasapilkin voittajat selvillä
13.02.2016Päivityksiä seuran sivuilla
12.12.2015Eräväen Joulutulet tilaisuus
10.06.2015Tietoa Trofeen valmistuksesta
23.03.2015Vasapilkki 2015 kilpailtu
05.03.2015Riistanhoitoyhdistyksen toimintakalenteri julkaistu
24.02.2015Ohjeistusta pedon kohtaamiseen
22.02.2015Mitä on kasa-ammunta?
30.11.2014Tunnelmia hirvipeijaisista
28.09.2014Villisikojen ruokinta-asetus luettavaksi
26.08.2014Kanalintujen metsästysajat 2014
25.08.2014Rhy:n CUP ja mestaruuskisojen tulokset
20.08.2014Mikä ihmeen riistanhoitoyhdistys?
11.08.2014Kesäkokous 2014 pidetty
30.07.2014Pikkarainen MM karsintakisoissa
12.06.2014Puheenjohtajan kesätervehdys
26.05.2014Varoitus!
28.03.2014Vasapilkin tulokset
14.03.20148.3. Ulkoilupäivä/Pilkkikisa
07.02.2014Vuosikokous 2014 pidetty
29.01.2014Seuran uuden puheenjohtajan terveiset
23.09.2013Metsästyslainsäädäntö muuttunut
27.08.2013Metsäkanalintujen metsästysaika
17.08.2013Metsästysalueen kartat päivitetty
15.08.2013Kesäkokous 2013
30.07.2013Kasa-ampuja Pikkarainen jatkaa vahvoja suorituksia
22.05.2013Menestystä kasa-ammunnan SM-kisoissa
09.04.2013Seuran pilkkikilpailut pidetty
27.02.2013Anttolan riistanhoitoyhdistyksen vuosikokous
07.02.2013Vuosikokous pidetty
23.08.2012Kesäkokous pidetty