Uusimmat kuvat

Finnsniper17, Kansainvälinen tarkka-ampujakilpailu Lohtajalla 21-23.7.2017
Kauden 2017 haulikkotreenit alkoivat ja kotia-ajaessa saatiin vielä pillillä kettudublee. Uroksella oli vain 3 jalkaa, mutta veijari oli silti todella hyväkuntoinen. 17HMR ja V-Max tekivät välittömät kaadot n.115m:iin.
Kettukytikseltä joulupöytään komea rusakko

Uutiset

Hirvipeijaiset ja Joulutulet 2020

25.10.2020

Hei!

Syksy on ollut hirvenmetsästäjille todella haastavaa aikaa. Korona- virus on nostanut taas merkkejä leviämisestään ja siksi myös Anttolan Rhy:n alueella toimivat metsästysseurat ovat yhteisesti miettineet peijaisien järjestämisen välttämättömyyttä. Itse metsästystapahtumaankin on tullut suosituksia ja olen ilokseni saanut kuulla, että niitä on noudatettu.

Kuten moni muukin seura/ yhdistys ovat jo peruneet peijaisia, niin myös Anttolan Riistanhoitoyhdistyksen alueella toimivat seurat ovat päättäneet yhteisesti ja yksimielisesti perua hirvipeijaiset tältä vuodelta 2020. Samalla peruuntuu myös perinteeksi jo tullut Joulutulet, jossa on perinteisin menoin: laulettu joululauluja, juotu glögiä sekä paistettu makkaraa. Tilaisuudessa pappi on julistanut niin metsästäjille kuin metsäneläimille joulurauhan.

Seuramme metsästäjät ovat osaltaan halunneet olla ehkäisemässä, ettei korona- virus leviäisi. Päätökset ovat varmasti olleet vaikeat, koska peijaiset ovat kuuluneet monen kylän perinteisiin ja varmasti se ainut tapahtuma monen pienen kylän tapahtumissa sekä KIITOS kaikille niille maanvuokraajille, joiden maalla ovat saaneet harrastaa metsästystä.

Eletään nyt tämä poikkeus vuosi ja jätetään se muistoihin toisenlaisena vuotena. Tänä vuonna varmasti moni asia muuttuu, mutta ei sen anneta häiritä tulevaa. Kohotetaan katse siis jo tulevaisuuteen ja ensi vuoteen, koska silloin voimme kääntää tälle kaikelle selkämme.

Kiitos teille kaikille jäsenseuroille:

Etelä- Anttolan Erä ry

Hauhalan Seudun Riistamiehet ry

Hirvensalon Metsästäjät ry

Länsi- Anttolan Erä ry

Pitkälahden Erämiehet ry

Pohjois- Anttolan Erä ry

Saaristo- Anttolan Erä ry

Hyvää syksyn jatkoa ja pitäkää itsestänne, toisistanne sekä läheisistänne huolta!

Ystävällisin Terveisin

Minna Turunen

Toiminnanohjaaja

Anttolan Rhy

25.10.2020Hirvipeijaiset ja Joulutulet 2020
16.03.2020Rhy toimintakalenteri 2020 julkaistu
15.03.2020EAE Ulkoilupäivä/Pilkkikisa tulokset
01.04.2019Vasapilkin tuokset julkaistu
21.05.2018Tietosuojaseloste saatavilla
29.04.2018Ampumatuomarikurssi 15.5.2018
09.04.2018Vasapilkki 2018
18.02.2018Rhy:n 2018 toimintakalenteri päivitetty
06.08.2016Riistanhoitoyhdistyksen Hirvikisa
18.04.2016E-A-E tiedottaa

Siirry arkistoon »