Uutiset

Hirvipeijaiset ja Joulutulet 2020

25.10.2020

Hei!

Syksy on ollut hirvenmetsästäjille todella haastavaa aikaa. Korona- virus on nostanut taas merkkejä leviämisestään ja siksi myös Anttolan Rhy:n alueella toimivat metsästysseurat ovat yhteisesti miettineet peijaisien järjestämisen välttämättömyyttä. Itse metsästystapahtumaankin on tullut suosituksia ja olen ilokseni saanut kuulla, että niitä on noudatettu.

Kuten moni muukin seura/ yhdistys ovat jo peruneet peijaisia, niin myös Anttolan Riistanhoitoyhdistyksen alueella toimivat seurat ovat päättäneet yhteisesti ja yksimielisesti perua hirvipeijaiset tältä vuodelta 2020. Samalla peruuntuu myös perinteeksi jo tullut Joulutulet, jossa on perinteisin menoin: laulettu joululauluja, juotu glögiä sekä paistettu makkaraa. Tilaisuudessa pappi on julistanut niin metsästäjille kuin metsäneläimille joulurauhan.

Seuramme metsästäjät ovat osaltaan halunneet olla ehkäisemässä, ettei korona- virus leviäisi. Päätökset ovat varmasti olleet vaikeat, koska peijaiset ovat kuuluneet monen kylän perinteisiin ja varmasti se ainut tapahtuma monen pienen kylän tapahtumissa sekä KIITOS kaikille niille maanvuokraajille, joiden maalla ovat saaneet harrastaa metsästystä.

Eletään nyt tämä poikkeus vuosi ja jätetään se muistoihin toisenlaisena vuotena. Tänä vuonna varmasti moni asia muuttuu, mutta ei sen anneta häiritä tulevaa. Kohotetaan katse siis jo tulevaisuuteen ja ensi vuoteen, koska silloin voimme kääntää tälle kaikelle selkämme.

Kiitos teille kaikille jäsenseuroille:

Etelä- Anttolan Erä ry

Hauhalan Seudun Riistamiehet ry

Hirvensalon Metsästäjät ry

Länsi- Anttolan Erä ry

Pitkälahden Erämiehet ry

Pohjois- Anttolan Erä ry

Saaristo- Anttolan Erä ry

Hyvää syksyn jatkoa ja pitäkää itsestänne, toisistanne sekä läheisistänne huolta!

Ystävällisin Terveisin

Minna Turunen

Toiminnanohjaaja

Anttolan Rhy

25.10.2020Hirvipeijaiset ja Joulutulet 2020
16.03.2020Rhy toimintakalenteri 2020 julkaistu
15.03.2020EAE Ulkoilupäivä/Pilkkikisa tulokset
01.04.2019Vasapilkin tuokset julkaistu
21.05.2018Tietosuojaseloste saatavilla
29.04.2018Ampumatuomarikurssi 15.5.2018
09.04.2018Vasapilkki 2018
18.02.2018Rhy:n 2018 toimintakalenteri päivitetty
06.08.2016Riistanhoitoyhdistyksen Hirvikisa
18.04.2016E-A-E tiedottaa
20.03.2016Vasapilkin voittajat selvillä
13.02.2016Päivityksiä seuran sivuilla
12.12.2015Eräväen Joulutulet tilaisuus
10.06.2015Tietoa Trofeen valmistuksesta
23.03.2015Vasapilkki 2015 kilpailtu
05.03.2015Riistanhoitoyhdistyksen toimintakalenteri julkaistu
24.02.2015Ohjeistusta pedon kohtaamiseen
22.02.2015Mitä on kasa-ammunta?
30.11.2014Tunnelmia hirvipeijaisista
28.09.2014Villisikojen ruokinta-asetus luettavaksi
26.08.2014Kanalintujen metsästysajat 2014
25.08.2014Rhy:n CUP ja mestaruuskisojen tulokset
20.08.2014Mikä ihmeen riistanhoitoyhdistys?
11.08.2014Kesäkokous 2014 pidetty
30.07.2014Pikkarainen MM karsintakisoissa
12.06.2014Puheenjohtajan kesätervehdys
26.05.2014Varoitus!
28.03.2014Vasapilkin tulokset
14.03.20148.3. Ulkoilupäivä/Pilkkikisa
07.02.2014Vuosikokous 2014 pidetty
29.01.2014Seuran uuden puheenjohtajan terveiset
23.09.2013Metsästyslainsäädäntö muuttunut
27.08.2013Metsäkanalintujen metsästysaika
17.08.2013Metsästysalueen kartat päivitetty
15.08.2013Kesäkokous 2013
30.07.2013Kasa-ampuja Pikkarainen jatkaa vahvoja suorituksia
22.05.2013Menestystä kasa-ammunnan SM-kisoissa
09.04.2013Seuran pilkkikilpailut pidetty
27.02.2013Anttolan riistanhoitoyhdistyksen vuosikokous
07.02.2013Vuosikokous pidetty
23.08.2012Kesäkokous pidetty